Pia Salo

Hei, olen Pia Salo. Asioita, jotka koen tärkeäksi kunnanvaltuutetun luottamustoimessa, kohdistuvat pieniin. Kylät, kyläkoulut, perheet ovat lähellä sydäntäni. Tietynlainen realismi ja objektiivisuus ohjaavat päätöksentekokulttuuriani. Yritän nähdä asioita monelta kantilta ja myös ottaa selvää konkareilta ja asiantuntijoilta.

Asun Hollolassa omakotitalossa Kutajoella. Perheeseeni kuuluu aviomies, kolme lasta, joista yksi on jo lentänyt pesästä omaan kotiin ja kaksi teini-ikäistä nuorta neitoa. Lisäksi perheeseeni kuuluu kolme mäyräkoiraa ja 1 kissa.

Työkseni teen klinikkaeläinhoitajan töitä eläinlääkärin parina. Kouluttauduin uudelleen tähän uuteen ammattiini v.2016. Ennen sitä toimin opettajana vapaan sivistystyön ja ammatillisen koulutuksen parissa. Minulla on myös sivutoiminen yritys, joka nykyään keskittyy eläimiin ja kenneltoimintaan, nimeltään Koivuojan kennel.

Yhteystiedot:
Puhelin: 040-540 8039

Sähköposti: pia.salo(at)hollola.fi

Antaa tuulten puhaltaa

Tämähän on ollut varsin tuulinen syksy. Tuulta on riittänyt, muuallakin kuin Hollolassa. Siitähän se puhuri vain kiihtyi, kun valtuuston päätettäväksi tuli syyskuussa kaksi tuulivoimahanketta Hollolaan. Ja nyt sanon jo alkuun, en vastusta uusiutuvien luonnonvarojen...

Tunnelmia ensimmäiseltä vuodelta

Niinhän se taas alkoi lomien jälkeen taas tohinat. Tämä valtuustokausi on itselleni ensimmäinen. Vähän tunnelmia ensimmäisestä vuodestani: Ensimmäinen vuosi meni monia asioita ihmetellessä ja tutustuessa kunnallispolitiikan kiemuroihin ja sääntöihin. Uusia kasvoja,...